PUiden kansa

 
KIRJAN SISÄLTÖ

Puiden Kansa -kirja on kokonaisvaltainen kuvaus esi-isiemme puihin ja metsiin liittyvästä uskomusperinteestä, sekä tuon perinteen mieliimme ja tapoihimme jättämistä jäljistä. 

Metsäsuhteemme juuret ulottuvat kauas myyttiseen aikaan, jolloin metsiämme asuttivat vielä monenlaiset haltijat ja henget. Esi-isiemme elämässä on puilla ollut merkittävä rooli. 

Yhteisöjen uskonnollisia keskuksia olivat pyhät lehdot eli hiidet, joihin kokoonnuttiin yhteydenpitoon suurten luonnonjumalien kanssa. Metsänjumalia lepyteltiin nauttimalla ensimmäinen saalis Tapionpöytäpuun äärellä yhdessä Metsän kanssa. 

Lähes jokaisen talon pihassa on seisonut uhripuu, johon ihmisen kohtalo oli sidottu. Se mitä tapahtui puulle tapahtui myös sitä kunnioittavalle suvulle. Puun välityksellä pidettiin yhteyttä vainajiin ja haltijoihin. Puulle uhrattiin ja siltä pyydettiin apua sairauksiin. 

Kristinuskon myötä pyhiä puita ja lehtoja alettiin järjestelmällisesti tuhota. Kerrotaan, että pappien tärkein työkalu oli kirves. Uhripuita on kuitenkin pystyssä Suomessa tietomme mukaan kymmenkunta. Karhumyyttiin ja peijaisriittiin olennaisena kuuluneita karhunkallohonkia on niin ikään vielä muutama. Vainajien levottomina vaeltavia sieluja karkottamaan ja vainajan muistoa kunnioittamaan tarkoitettuja karsikkopuita risteineen ja nimikirjaimineen on useita lähinnä Itä- ja Keski-Suomessa. 

Nykypäivän ihmisten kertomukset suhteestaan puihin ja metsiin ovat pitkän perinteen heijastumia. Kannamme yhä mukanamme kaikuja vanhoista uskomuksista.  


LUKUJEN SISÄLTÖ

Keskelle paratiisia hän istutti elämänpuun
Eripuolilla maailmaa kerrotaan tarinoita voimallisesta maailmanpuusta. Myytit kertovat ajasta, jolloin ihmiset ja jumalat elivät vielä yhdessä – ja siitä kuinka tuo yhteys katkeaa. Kalevalainen Suuren Tammen tarina on osa tätä maailmanlaajuista myyttiä.

Ei kultaa eikä marmoria, vain värisevät puut paljaan taivaan alla
Pyhät lehdot eli hiidet olivat kylien yhteisiä kulttipaikkoja. Pyhässä metsässä ei oksaakaan saanut katkaista eikä marjaakaan poimia. Niihin kokoonnuttiin kohtaamaan suuret
luonnonjumalat.

Metsä on raja
Sana metsä on tarkoittanut kaukaista, äärtä, rajaa. Se oli tutusta kotipiiristä etäällä siintävä tumma metsänlaita, loputtomiin kaikkialle ulottuva outo valtakunta omine lakeineen ja ihmisen tahtoon taipumattomine voimineen. Haltijoiden välityksellä oltiin yhteydessä metsään ja huolehdittiin, ettei sitä ihmisten toiminnalla loukattaisi. 

Karhu, taivas ja honka
Suomalaisen mytologian mukaan karhu syntyi taivaassa, josta se laskettiin Otavan kultaisessa kätkyessä alas maan pinnalle. Karhu oli itä-suomalaisten kanta-isä ja metsän valtias. Kaadetun karhun kallo ripustettiin rituaalisin menoin honkaan, jotta sen sielu pääsisi takaisin taivaalliseen kotiinsa. 

Karsikko
Karsikkopuuperinne on ollut vallalla Suomessa 1600-luvulta viime vuosisadan vaihteeseen. Vainajan saattomatkalla kodin ja hautuumaan puolivälissä kaiverrettiin petäjän kylkeen kuolleen nimik∏irjaimet sekä syntymä- ja kuolinvuodet. Tarkoituksena oli estää vainajaa palaamasta kotiin. 

Onnipuu, pitämyspuu, pyhäpuu, pihapuu
Pihamaalla kasvava pyhäpuu oli läsnä sitä kunnioittavan suvun vaiheissa – menneessä ja tulevassa. Puulle uhrattiin osa vuoden sadosta ja syntynyt lapsi vietiin koskettamaan puun kylkeä. Suomalaisille rakas pihapuu muistuttaa vielä kunnioituksellaan vanhoista uhripuista.  

Sieluni on sankka metsämaa
Metsällä on suomalaisille yhä monenlaisia henkisiä arvoja. Metsään mennään rentoutumaan, hakemaan voimaa ja rauhaa. Metsän sylissä  voi kohdata luonnon kiertokulun moninaisuuden; “Jokainen metsä on jumalan puisto, pudonnut lehti, eletty elämä” (Sylvi Kekkonen)
Back  / takaisinPUIDEN_KANSA_KIRJA.htmlPUIDEN_KANSA_KIRJA.htmlshapeimage_2_link_0